Täällä taas

(muokkaus ti 18.5.2010 -- korjasin pari kirjoitusvirhettä)

Pitäisiköhän pitkästä aikaa kirjoittaa jotain tänne. Nyt kun olemme olleet täällä taas joulukuusta lähtien, on meininki ollut aika erilaista kuin viime reissulla. Alma on aloittanut ensimmäisen luokan Escuela Jean Piagetissa ja Eliel on tarhassa 4-vuotiaiden ryhmässä (täyttää kohta eli kesäkuussa 4).

Lisäksi Almalla ja minulla todettiin viime vuonna keliakia, joka on täällä aika eri kantimissa kuin Suomessa. Ensin ajattelin viime vuoden aikana keliakiajuttuja Suomessa opetellessa, että onkohan se liioittelua kun suomalaiset keliaakikot sanovat, että Suomi on keliaakikon paratiisi, mutta nyt melkein 5 kk täällä asuttuamme olen tullut siihen tulokseen, että ei :) Argentiinassa ei käytännössä kukaan tiedä keliakiasta, gluteenista tai keliakiaruokavaliosta mitään, eivät sen paremmin tutut kuin ravintolatyöntekijät tai koulun ravitsemusterapeuttikaan.

Laki keliakiaruokavalikoimaan sopivien tuotteiden merkinnöistä (ns gluteenittomat tuotteet, vaikka nykyisin kehotetaan puhumaan keliakiaruokavaliosta) on vasta kongressin joulukuussa hyväksymä ja näinollen pakkausmerkinnöillä ei ole mitään lainvoimaa, eikä niihin siksi voi täkäläisten yhdistysten eikä lääkärien mukaan luottaa. Valmistaja on saattanut ihan hyvää tarkoittaen laittaa merkin pakettiin mutta sitten myöhemmin vaihtanut jonkun raaka-ainetoimittajan sellaiseen, jonka tavarassa onkin gluteenijäämiä jotka eivät keliaakikoille sovi. Niinpä täällä pitäisi kaikki teollinen suuhunpantava tarkistaa keliakiayhdistysten julkaisemista listoista -- juustoja ja kuivattuja mausteita myöten! Juustoihin täällä on kuulemma ihan tavallista lisätä vehnäjauhoja painoa lisäämään, ja mausteita kuulemma kuivataan vehnätärkkelyksellä. Yhtäältä tärkkelyksen pitäisi kyllä olla juuri se osa vehnää, jossa ei yhtään gluteenia ole, mutta toisaalta se voi olla huonosti tehtyä tärkkelystä tai sitten halpoja mausteitakin jatketaan jauhoilla.

Ruokapolitiikka on siis ollut nyt täällä ollessa aika dominoivaa ja aika paljon vaivalloisempaa kuin erikoisruokavaliomme Suomessa. Onneksi täkäläistä herkkua pihviä ja salaattia voi syödä rauhassa :)

Onneksi paikka jossa nyt asumme eli Barrio Parque de los Andes on todella hieno ja mukava ja meille aika paljon mukavampi ympäristö kuin ne tornitalot, joissa asuimme talven 2006-2007. Vaikkei täällä olekaan uima-allasta eikä varsinaisia ulkoleluja lapsille, löytyy koriskenttä jossa lapset pelaavat fudista sekä suihkulähde, jossa lapset voivat kesäkuumalla pulikoida. Ja ennen kaikkea ihmiset ovat paljon mukavampia tai ainakin enemmän samantyyppisiä kuin me :) Torneissa tuntui asuvan ortodoksijuutalaisten ohella lähinnä ns rahaa-ansaitsevaa keskiluokkaa, ja kyllähän sekin nyt menetteli, mutta täällä on kyllä paljon helpompi keksiä yhteistä tekemistä ja puhumista naapureiden kanssa. Ja onneksi lapset ovat jo ystävystyneet moniin naapurin lapsiin, niiden muutaman lisäksi jotka tunsimme jo ennestään. Se että esimerkiksi nyt Elielin vielä nukkuessa päiväunia Alma voi vapaasti rynnistää pihalla kavereidensa kanssa tuttujen lasten ja aikuisten keskuudessa on nykyisin Buenos Airesin arjessa harmillisen harvinaista herkkua.